| |
Hanna palkittiin ja vammaistoimikunta loi linjaa
(13.6.2010
Seuran johtokunnan jäsen ja yhtiön
toimitusjohtaja Hanna Teerijoki

kutsui 11.6.2010 seuran vammaisgolfarit
yhteispalaveriin klubitalolle. Hanna halusi
kuulla vammaistoimikunnan ja yksittäisten
vammaisgolfareiden toiveita tulevaa toimintaa
varten.
Hanna on selvästi ollut huolissaan, kun
toimikunnan puheenjohtajana toiminut Eila Tuuttu
on pitkään sairastellut eikä ole voinut
aktiivisesti antaa panostaan toimikunnan
työskentelyyn.
Hannan kutsuun vastasi seitsemän seuran noin
kymmenestä vammaisgolfarista.
Ennen varsinaisen kuulemistilaisuuden alkua
Hanna koki ”elämänsä holarin”. Hän joutui
ennalta arvaamatta kahden huomionosoituksen
kohteeksi.
Kuten yhtiön kotisivuilla on aiemmin uutisoitu,
Suomen HCP Golf ry:n
hallitus nimesi Hannan kevätkokouksessaan 27.4.2010 Vuoden 2009 HCP Golf
-henkilöksi. Siihen liittyvä palkinto piti
8.5.2010 seuran avauskisan yhteydessä luovuttaa
Hannalle, mutta jäi tekemättä, koska kisa
jouduttiin peruuttamaan. Kenttä ei vielä siinä
vaiheessa kestänyt talven jälkeen pelaamista.
Nyt palkintoasia hoidettiin. HCG:n kolme
vammaisgolfaria, Jukka
Syrjänen, Eila Tuuttu ja Lauri Zitting hoitivat
asian. Mainitut henkilöt kuuluvat Suomen HCP
Golf ry:n hallitukseen ja yhdistyksen
puheenjohtajan Harri Lindblomin ollessa estynyt
Eila edusnaisena luovutti pystin Hannalle.
Eilan luovutettua Suomen HCP Golf ry:n palkinnon
Pirjo Auer halusi kiittää Hannaa ja yhtiötä
meidän kaikkien paloheinäläisten
vammaisgolfareiden puolesta, ja ojensi seuran
vammaistoimikunnan nimissä Hannalle
kiitoslahjan. Se oli lasikantinen ja
golfpallokorkilla varustettu laulukirja.
Hanna kiitti huomionosoituksista ja nimesi sen
”elämänsä holariksi”. Hanna mainitsi, että hän
kuuluu siihen suureen golfareiden joukkoon,
jotka vielä odottavat ”oikeata holaria”. Hanna
on tosin pari kertaa lyönyt pallon suoraan
ensimmäisellä lyönnillä kuppiin ja tehnyt siinä
mielessä holarin, mutta sellaiseksi niitä ei voi
laskea, koska molemmat tapaukset ovat liittyneet
opetustilanteeseen.
Tästä Hanna kertoi liikuttavan tarinan. Hän
kiersi Paloheinässä nappularyhmän kanssa kenttää
ja yhden näyteavauksen yhteydessä pallo lensi
suoraan kuppiin. Silloin joku nappuloista oli
hämmentyneenä tiedustellut: Miten nyt
menetellään, kun ei tarvitse putata?
Moni saattoi uteliaana seurata klubitalolla
Hannan palkitsemista. Ilahduttavaksi tilaisuuden
teki sekin, että Hannan äiti sattui olemaan
paikalla ja saattoi olla ylpeä tyttärensä
saavutuksista.
Kaikkien läsnä olleiden puolesta kirjaan
lämpimät halaukset ja onnittelut Hannalle.
Palkitsemisseremonian jälkeen siirryttiin
kabinetin puolelle yleispalaveriin. Keskustelu
oli vilkasta. Joitakin päätöksiä tehtiin.
Sovittiin,
- että Lauri Zitting ryhtyy valmistelemaan
golfauton hankintaan liittyviäasioita. Auto
olisi liikuntarajoitteiselle helpotus
kentällä liikkumisessa. Lauri tutkii ja etsii rahoituslähteitä.
- että Pirjo Auer ottaa tehtäväsi suunnitella
”Open House” tapahtumaa 28.8.2010 rangella.
Paikalle on tarkoitus kutsua
vammaisjärjestöjen edustajia ja esitellä heille golfin terveysvaikutuksia
ja käyttöä kuntoutuksessa.
- että Jukka Syrjänen aloittaa ennakoivat
valmistelut rangella tapahtuvaa
tarkkuuslyöntikisaa varten. Tämä on jatkoa
aikoinaan tapahtuneelle rangekisalle. Missä muodossa ja milloin kisa
käydään, ratkeaa myöhemmin. Todennäköisesti
tämä tapahtuu pelikaudella 2011 ja
- että Matti Hara kirjoittaa kuvien kera jotakin
seuran sivuille


|
|