Juttugalleria                        Etusivulle----> Juttugalleriaan

 

Arvoisat pelikumppanit sekä Paloheinägolfin työntekijät,

ajattelin kirjoittaa teille (HCG/Paloheinägolf kun tukee vammaisgolfia) menneestä 2viikkoisesta vammaisgolf -turnauksissa viettämästäni ajasta. Ensin oli avoimet kansainväliset SM-kisat Hämeenlinnassa Everstin-kentällä Aulangossa ja siitä jatkoin Ruotsiin Söderbyn-kentälle Uppsalaan. Matkani alkoi yllättäen Salosta 25.7. kun vanhempieni talo oli tyhjillään siellä ja seuraavana päivänä suuntasin kohti Poria katsomaan poikaani joka aloittaa nyt koulun, olen siis Saloon tultuani vähän lähempänä huomista määränpäätäni.

25.7. Saavuttuani Saloon suuntaan oitis kohti Salogolfin rangea, koska viikonlopun aikaan olen jälleen löytänyt puumailalyöntini ja pakko saada osumiin varmuutta, tähän asti kun kuitenkin olen pelannut pelkillä raudoilla ja kategoriani nousun myötä hankalampi pärjätä kun ei avauksiin saa tarpeeksi mittaa.

26.7. Aamulla herätys ihan liian aikaisin, 600km:n ajon lisäksi pitää keretä vielä nukkumaan hyvät unet koska seuraavana aamuna 06.00 suuntaan kohti Hämeenlinnaa ja ProAm -kilpailua johon olen kutsuttu. Pojan kanssa vietin 3 tuntia laatuaikaa katsoen kartasta missä iskä on käynyt ja mihin menossa, potkien jalkapalloa ym. isä-poika juttuja. Ajelen Porista kotia kohti Vantaalle enkä tietenkään malta olla pysähtymättä lähellä kotiani sijaitsevalle rangelle Kehä III:n juurelle. Väsyneenä kun hakkasin palloa, yrittäen liikaa, menetin taas otteeni puumailoihin...vähäinenkin luottamus hävisi itseeni juuri ennen h-hetkeä, apua mitä teen huomenna!!!

27.7. Tänään ProAm-skabailua yritysten joukkueiden kanssa, joka toimi samalla harjoituskierroksenani, tietämättä kenen kanssa pelaan ni vähän jännitti. Pelimuoto oli pistebogie jossa kaksi parasta tulosta kolmelta pelaajalta jokaisen omien slopejen mukaan otettiin huomioon joka väylällä, pelasin YLE-Urheilun tiimissä. Pelini takkuili todella pahasti, viimeiset kuukaudet niin varmoina olleet chipit ja putitkaan eivät toimineet. Mutta oli hauskaa pelata ja sehän se pääasia on, eikö? Peliseura oli loistavaa ja lopputuloksissakaan meidän joukkue ei jäänyt viimeiseksi. Kisan ja palkintojen -jaon jälkeen sitten kotia kohti, ajoin joka päivä Hämeenlinnasta kotiin. Illalla aikasin nukkumaan kun seuraavana aamuna jo 07.00 pitää lähteä ajamaan Hämeenlinnaan.

28.7. Tänään se sitten alkaa. Vuosi sitten yllätysmitalistina oli vähän paineita, sarjan nousun myötä paineet vähän helpotti. Muutamaa viikkoa aikaisemmin pelasin tasooni nähden aikasen unelma kierroksen Paloheinän kentällä: 6Xpar, 1Xbogie ja 2Xtupla, tällä mainitsemallani kierroksella sain pudotettua kategoriaani C hen (hcp tippui roimasti). Kisani alkoi todella huonosti, ekalta ysiltä tein vain 11pistettä, 6rankkua johon sisälty muutama lostball. 11väylän jälkeen päätin että enää en koske puihin kun ne ei kulje niin ei sitten, en kuitenkaan hävinnyt kuin muutamia metrejä kanssapelaajieni draiveihin rauta5 sella joten ei se nyt niin paha ollu. 4väylään ennen ensimmäisen kierroksen loppua sain ajatusta peliini mukaan, pelasin vain raudoilla ja nehän lähti kulkemaan, vaikkei nyt ihan odotetusti niin vähän paremmin kuin alussa. 2viimeistä meni rähmiessä väsymyksen takia. Koko päivän saldo 9rankkua, 25pistettä, päivän sijoitus 6.

29.7. Muutaman tunnin pidemmät yöunet vaikutti heti peliini ja paljon. Vaikkakin toisenakin päivänä tuli ihan ihmeellisiä suuntauserheitä, vähän harmitti tuo edellisen päivän rähmintä. Oli paljon paremmat fiilikset pelata, samassa autossa oli Hollantilainen Jeroem ja toisena pelikaverinani oli Espanialainen Sebastian.Vitsin heittoa ja muutoinkin meininki oli niin paljon parempaa kuin eilen että yltyin päivän jaetulle 2.sijalle, (34bp) se nosti minut lopullisissa tuloksissa sijalle 5, yhteispisteillä 60pb, eikä tänään tullut kuin puolet eilisistä rankuista. Vaikka autokin ollut käytössä niin siltikin kuumuus ollut aikasen sietämätöntä.
30.7.Perjantai. Laivamme lähtee vasta 17.30 kohti Tukholmaa joten kerkeän viikkokisakierroksen Paloheinään ennen laivan lähtöä. Sain parhaan 6kierroksen tulosta parannettua 2pisteellä joten hyvillä mielin pystyin lähtemään kohti Ruotsia.

31.7. Laiva saapuu satamaan ja meitä odottamassa herra kyltti kädessä: Team Finland, uskomatonta miten pienet asiat tuntuu niin hyvältä aloittelijagolfarin ajatuksissa. Tunti ajettiin Uppsalan kaupunkiin jossa meidän hotelli sijaitsi. Tänään on lepopäivä. Edelliseen 4päivään on tullut kuitenkin pelattua 63reikää ja harjottelut päälle...olen lepopäivän varmaan ansainnut? Suomea edustamassa oli 5pelaajaa, joista 2 kulki lentäen ja me loput 3 laivalla.
1.8.Nyt ollaan Ruotsissa pelaamassa, järjestyksessään toinen ulkomaan pelimatkani, kentällä kun olen vasta pelannut 13kk. Harjoituskierrospäivä, joka pelataan suomalaisten kanssa samoissa ryhmissä. Vasen kyynärpääni rupeaa oikuttelemaan jo muutaman reiän jälkeen, mutta koska en puihin koskenut, pelini kulki siitä huolimatta paremmin kuin Hämeenlinnassa harjoituskierroksella. 25bp ja vain 5rankkua...parempaan suuntaan siis. Tuurilla kyllä muutama pallo pomppi pois vedestä sekä puunrungon kautta takasin väylälle mut niitähän ei lasketa. Ajatusta ei vaan pelissäni ollut joka näkyi suuntaus virheinä, ilmeisesti olen tosi huono harjoittelemaan. Pelikaverini sanoi minulle 9reijän jälkeen että kannattaisiko säästellä kättä kisakierroksiin, no en tietenkään malttanut olla mailoista erossa, otin kuitenkin paljon rennommin ja se näkyi lyöntien pituuksissa.

2.8. Ensimmäisen kierroksen lähtö venähtää 30min sumun takia, tässä välissä kävin rangella lyömässä huonot lyönnit pois, missä totesin että tänäänkin on parempi olla koskematta puihin. Juuri ennen kierrosta sain kuulla että ryhmässäni on minun lisäksi ainoastaan Ruotsalainen kaveri, jonka kanssa samalla autolla kuljimme, tämä sopii minulle paremmin kuin hyvin koska tiedän että mitä vähemmän on seurattavaa sitä paremmin olen mukana pelissä. Hyvillä fiiliksillä lähdin liikkeelle, alussa pientä hermoilua mutta sain pisteen sieltä toisen täältä. Fiilikset kyllä lässähtivät aika nopeasti kun peli eteni hitaasti, teimme Fredrikin kanssa laskutoimituksen 3reijän jälkeen jossa lopputuloksena oli: kierrokseen menee 18tuntia jos peli etenee näin hitaasti. Onneksi kenttä rupesikin aika nopeasti sen jälkeen menemään kivasti eteenpäin. r5 Avaukset kulki kuin unelma, pikkasen alle 200m (viikolopun pisin oli etäisyysmittarilla mitattuna n.205m) ja muutoinkin rauta lyönnit sujuivat todella hyvin. Kierros kesti piirua vaille 6tuntia joten lopun 3reikää meni väsymyksen takia plörinäksi, 15reijän jälkeen Suomella oli kaksoisjohto minun toisensijan siivittämänä. Koko kierroksen tihkutti vettä mutta ei se minun peliini vaikuttanut ainakaan negatiivisesti, onhan tässä Suomen helteissä tullutkin jo pitkään pelattua niin se vaan virkisti. Tänään ei ollut vasemman kyynärpääni kanssa ongelmia, joka oli tottakai helpotus. Päivän tilastot: 5viivaa, 3hukattua palloa, 32bp, voitin pelikaverini 1bp, sijoitukseni 6. Tästä on hyvä lähteä parantamaan huomenna!

3.8.Toinen ja viimeinen kilpailukierros. Väylä1 tiiauspaikka, jouduin ottamaan avaukseni keskittymisen uudestaan kaksi kertaa, ampiaiset kiusasivat. Aattelin että kolmas kerta todensanoo joten lyön vaikka mikä olis...tottakai lopputulos oli huonoin avaus yli viikkoon. Ampiaisia hätistellessäni reväytin vasemman jo valmiiksi kipeän käteni jonka takia pelini kärsi ja meni muutama reikä että sain juonesta kiinni. Ensimmäisen neljän reiän pisteet meni nousujohteisesti: 0-1-2-3. Kolmen reiän jälkeen päätin pistää tavoitteeni uusiksi koska hävisin eiliseen verrattuna 30m avauksissa, tämä päätös sitten auttoikin loppujen väylien pistekeruussa. Laskin tavoitettani niin että pyrin bogieen. Tänään ei sitten tullut kuin yksi par merkkinen tulos mutta vain 3viivaa, tosin yhden pisteen väyliä enemmän kuin edellisenä päivänä. Sain pelata toisenkin päivän Fredrikin kanssa kaksin, hän kun pelasi ihan unelma peliä niin olin varma etten mitaleille pääse koska olin 3pistettä pronssia jäljessä ekan päivän jälkeen ja Fredrikin menee ohi. Toisin kävi, ekan päivän kärkikolmikko floppasi täysin toisen päivän ja hyvin nopeasti huomasin tulostaululta että voitin pronssia ja Fredrik kultaa!!! Sitten ei muutakun odottelemaan safkaa sekä palkintojenjako tilaisuutta. Päivän tuloksissa olin sijalla 4. , pisteitä sain kerättyä 34 joten olen todella tyytyväinen 66bp: seen.Olin siis kolmas C-kategoriassa, vähänkö tuntui hyvältä että pienten vastoinkäymistenkin jälkeen voitin uudessa sarjassani pronssia, loppujen lopuksi parhaimmalta tuntui muutamat sanat joita voittaja, pelikaverini lausui puheessaan: Haluan kiittää erityisesti pelikaveriani Tonia, hänen kanssaan oli mahtava pelata. Nyt on pelillisesti rankat kisat ohi, 8päivää/117reikää ja pääsee hotellille juhlistamaan voittamaani Suomen ainoata mitallia.

Suunnittelin että seuraavan kerran kentälle 6.8. Paloheinään suoraan laivalta. Tämä meni mönkään kun olin vähän reissusta rähjääntynyt, harmittaa vain kun päiväpelioikeuden kanssa ei voi pelata viikonloppuna niin jäi tältä viikolta viikkokisa pelaamatta.

Nyt odottelemaan lokakuun kisoja EM-Itävalta sekä kauden päätös Italiassa, siitä ois mahdollisuus vielä jatkaa Japaniin mut kahtotaan nyt...

Hyvää loppu kesää kaikille ja tsemppiä peleihin.


Toni Vihavainen