Juttugalleria                        Etusivulle----> Juttugalleriaan

 
18.6.2007
Tervehdys!

Golfkautta on hurahtanut jo melkein kaksi kuukautta, aivan kuin huomaamattaan. Päivätyöni on tätä harrastusta hieman haitannut, mutta silti olen ennättänyt myös kenttiä kiertämään. Laajennetun pelioikeuden myötä olen päässyt mittaamaan taitojani myös 18-reikäisille kentille. Ruukissa, Kurkissa ja Hill Sidessa kussakin olen käynyt kerran. Sen sijaan Ringsiden kenttää olen kiertänyt useasti. Uusia tuttavia ja pelikavereita on löytynyt siinä pelin ohessa. Vastaanotto kaikilla laajennettuun pelioikeuteen kuuluvilla kentillä on ollut erinomainen ja kaikki aikojen varaukseen liittyvät asiat ovat sujuneet mallikkaasti. Suosittelen kaikille!

Menneenä viikonloppuna 15.-17.6 järjestimme jo perinteeksi muodostuneen HCG:n naisten leirin. Se keräsi Paloheinään lyhyen historiansa suurimman osanottajajoukon, hieman yli 40 innokasta naisgolfaria kertaamaan golfin lyöntien saloja head pro’mme Hanna Teerijoen opastuksella. Perjantai-ilta kului harjoitellen lyhyitä ja vähän pidempiä chippejä harjoitusalueella. Itse ”karkasin” hieman ennen harjoitusten päättymistä kapteenin kierrokselle toteuttamaan oppimaani. Jotain oli ilmeisesti mennyt perille koska peli kulki ihan mallikkaasti.

Lauantai-aamuna varhain aloitimme Anna Fagerholmin tarjoamalla aamupuurolla, jonka jälkeen koko iloinen daamijoukko venytteli ja verrytteli Heli Helskyahon  opastuksella itsensä oivaan golfkuntoon.

Varmaankin muutama naapuri sekä paikalle saapuneet aamuvirkut miespelaajat hieraisivat silmiään kerran jos toisenkin havaitessaan, kun yli neljäkymmentä ladya verrytteli rangella aamuvarhaisella. Lyöntiharjoituksia olikin sitten hyvä jatkaa vetreässä kunnossa! Pelikierrokselle starttasimme Texas scramblen tahdissa 4-5 hengen joukkueissa. Taistelu voitosta oli tiukka – voitto tuli yhden lyönnin erolla. Voittajajoukkueessa pelasivat Eija, Sirpa, Aila, Tiina ja Eeva. Kisan jälkeen nautimme ”Lady Captain’s Lunch’in ” herkkuina Annan taas kerran valmistamat ihanat salaatit ja leivät. Jälkiruoka – tuoreita mansikoita kuohuviinin kera – kruunasi kaiken. Ruokailun lomassa kesän kuuminta golfmuotia meille esittelivät Riitta, Nika, Jouni, Antti ja Kalle. Tarjolla oli siis myös silmänruokaa!

Lauantai-ilta jatkui pienen tauon jälkeen kello 19.00 draiveri -harjoituksilla. Joukkomme oli hieman jäykässä kunnossa aamuharjoitusten sekä pelin jälkeen, joten Hannan ohjeiden mukaan jalat käännettiinkin valmiiksi pallon menosuuntaan ja painonsiirrot tehtiin laskettelutyyliin. Jo vain, Draivin mitta kasvoikin heti merkittävästi!

Sunnuntai-aamuna palasimme Paloheinään taas seitsemäksi aamupuurolle. Joukkomme oli tosin lauantaita huomattavasti koreampaa, koska daamiemme päitä koristivat toinen toistaan upeammat hattuluomukset kansallisen ladygolfin päivän kunniaksi.

Varhaisimmat aamutunnit kertasimme edellisenä päivänä opittua. Puttiharjotuksiin aika ei enää riittänyt, joten opittavaa jäi vielä ensi vuoteenkin. Loppuajan käytimme Texas scramble-kisan uusintakierrokselle. Kilpailu olikin huikean paljon parempi kuin lauantainen vastaava. Voiton nappasivat tällä kertaa Heli, Katriina, Merja ja Tarja. Paljon onnea kaikille, molempien päivien kisojen voittajille!

Tyytyväisinä voimme todeta, että viikonlopun aikana opimme pelaamaan golfia sekä ”laskettelemaan”.

Suurkiitokset kaikille mukana olleille ladyille. Erityiskiitoksemme Annalle ja Akille, jotka ovat hoitaneet kenttämme hienoon kuntoon sekä Hannalle loisto-opetuksesta! Ilo, huumori ja tekemisen meininki olivat mottomme tänäkin vuonna. Eräs seuramme miespelaaja kysyikin minulta, miksei miehille järjestetä leirejä. No jaa, ei kun tuumasta toimeen ja leiriorganisaatio pystyyn! Eiköhän leiri miehillekin järjesty.

Toivotan hyvää juhannuksen aikaa sekä sopivan mittaisia ja tarkkoja golflyöntejä kaikille. Itse lähden katsastamaan Mikkelin seudun kenttiä yöttömään yöhön. Kapteenin kierrosta ei ole juhannusaattona vaan seuraavan kerran perjantaina 29.6 kello 19.40.

Eeva